Pokeriturnaukset ovat jo pitkään olleet isoja ja niihin on aina ollut kova tunku. Turnauksia järjestetään ympäri maailman ihan kansallisista pienistä turnauksista lähtien aina isoihin maailmanmestaruudesta käytäviin monien päivien turnauksiin asti. Media seuraa aktiivisesti näitä turnauksia ja niistä uutisoidaan aktiivisesti. Mutta pokeri ei ole ainoa pöytäpeli, jossa järjestetään turnauksia. Niitä järjestetään kaikissa pöytäpeleissä, mutta muilla peleillä ei ole samanlaista suosiota kuin pokerilla eikä ne kiinnosta mediaa yhtä paljon. Blackjack on tässä samalla viivalla, vaikka se onkin muista peleistä selvästi isompi turnaus, ja se myös kiinnostaa pelaajia.
Blackjackturnaukset ovat yhtä vanhoja kuin pokeriturnaukset ja niitä on alettu järjestämään 1970-luvulla Las Vegasissa. Ensimmäinen blackjackturnaus pelattiin 1978 ja sen pääsymaksu oli 250 dollaria, jotka muutettiin pelimerkeiksi. Osallistujia tuolloin oli 2 000. Ensimmäiset pelit pelattiin yhdellä pakalla, jolloin pelin säännöt olivat löyhiä ja korttien laskeminen oli mahdollista. Sääntöjä on sittemmin jouduttu hieman muuttamaan, mutta yhä blackjackturnauksen säännöt ovat suhteellisen löyhät, koska peliä ei pelata taloa vastaan, ja näin ollen tuplauksissa sekä vedoissa on isommat voittomahdollisuudet. Veikkaus on järjestänyt blackjackin SM-turnauksia vuodesta 2015 lähtien, joissa karsintoja järjestetään useita.
Kuumimman pokerihuuman aikaan, vuosina 2004–2007, järjestettiin myös World of Series Blackjack -maailmanmestaruusturnaus. Turnaus oli kutsuturnaus, joten siihen ei ollut samanlaista karsintaa kuin pokeriturnauksiin on, ja se pelattiin huomattavasti nopeammalla aikataululla. Mutta pelaamassa olivat maailman parhaat blackjackpelaajat. Vuoden 2007 jälkeen ei enää blackjackin maailmanmestaruusturnauksia ole järjestetty. Blackjackin maailmanmestaruusturnausten paluusta takaisin on ollut spekulointia viime vuosina, kun eri turnausten markkinointiin on jälleen alettu panostamaan enemmän. Markkinointi on toiminut, sillä blackjack kasvattaa suosiotaan pelaajien keskuudessa, mutta pokerin tasolle on vielä pitkä matka. Nähtäväksi jää, tulevatko maailmanmestaruusturnaukset vielä takaisin.
Päihittääkö blackjackturnaukset pokeriturnaukset?
Blackjack on lähes jokaiselle pelaajalle jollakin tavalla tuttu ja sen yksinkertaiset säännöt on helppo sisäistää. Peli vaatii myös taitoa sekä taktikointia, joten se haastaa pelaajan ja siinä voi kehittyä erittäin taitavaksi pelaajaksi. Blacjackistä, kuten muistakin pöytäpeleistä, on monia eri variaatioita, joissa jokaisessa on hieman eri säännöt. Perussäännöillä kuitenkin pärjää jo hyvin pitkälle ja se selittää blackjackin suosiota. Blackjack on etenkin suomalaisten pelaajien keskuudessa suosittu peli niin ravintoloiden ja pelisalien pelipöydissä kuin myös netissä. Blackjack onkin monelle mitä parhainta ajanvietettä, vaikka se ei suosiossaan ylläkään pokerin tasolle.
Veikkauksen järjestämät blackjackin SM-turnaukset kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta ja karsintoja järjestetään kymmenissä pelipaikoissa ympäri Suomea. SM-turnausta on pelattu vuodesta 2015 lähtien ja se aluksi pelattiin keväällä. Osallistujia karsinnoissa on jo tuhansia, ja esimerkiksi vuonna 2018 osallistujia oli jo 2 685, joista 52 pääsi jatkoon. Varsinaiseen finaaliin tuli paikalle 47, joiden kesken mestaruus ratkottiin. Pääpalkinto oli 10 000 euroa, joten voittaja sai muutakin kuin vain hyvän mielen, kuten kasino ilman tiliä kuuluukin. Turnaus on tyypillisesti pelattu liveturnauksena, joten vuonna 2020 SM-turnaus jouduttiin perumaan vallitsevan pandemiatilanteen takia, koska Veikkaus ei lähtenyt turnausta järjestämään netissä.
Blackjackturnauksia järjestetään aktiivisesti myös netissä, jossa niitä on järjestetty jo parin vuosikymmenen ajan. 2000-luvun digitaalinen kehitys on mahdollistanut isojenkin turnausten järjestämisen ja viimeisen parin vuoden tekniikan nopea kehitys lisää onlineturnausten suosiota. Mobiilipelien kehittyminen lisää näiden suosiota entisestään ja helppo osallistuminen saa kokemattomammankin pelaajan kokeilemaan turnauksia ja testaamaan omia pelitaitojaan. Kun pelata voi missä ja milloin tahansa ajasta ja paikasta riippumatta ja nykyiset nettiyhteyksien nopeudet sen myös mahdollistaa, niin suosio ei jää tekniikasta kiinni. Jokaisella on nykyään nettiyhteys puhelimessaan mukana kaikkialla, joka mahdollistaa pelaamisen mobiilisti vaikkapa ruuhkabussissa matkalla töihin.