Miten saat puhelimesi kestämään mahdollisimman pitkään?

Miten saat puhelimesi kestämään mahdollisimman pitkään?

Suurin osa ihmisistä käyttää nykyään älypuhelintaan myös kaikkein arkisimmissa toimissa ja ottavat puhelimensa mukaan minne tahansa he ovatkaan menossa. Älypuhelimet kuitenkin kuluvat käytössä ja yleensä esimerkiksi puhelimen akku pitää vaihtaa tasaisin väliajoin. Uutta puhelinta ei kuitenkaan aina tarvitse hankkia ainakaan kovin pian, mikäli on osannut pitää puhelimestaan hyvää huolta. Tässä artikkelissa on muutama vinkki siihen, miten saat puhelimesi kestämään pitkään.

Hanki laadukas ja kestävä puhelin

Ensinnäkin käytettävän puhelimen laadulla ja kestävyydellä on merkitystä, sillä kaikki älypuhelimet eivät ole yhtä kestäviä. Toki kaikkein kestävimmät puhelimet ovat vanhoja Nokia-puhelimia, mutta suurin osa haluaa itselleen kosketusnäytöllisen puhelimen. Älypuhelimien hinnat kertovat myös puhelimen kestävyydestä, sillä kaikkein halvimmat versiot todennäköisesti hajoavat nopeasti.

Toisaalta älypuhelimeen ei kuitenkaan tarvitse välttämättä investoida valtavaa rahasummaa, vaan myös keskihintaiset puhelimet toimivat loistavasti. IPhone-puhelinten tapauksessa kannattaa kuitenkin muistaa, että vanhemmat mallit eivät välttämättä toimi kovin pitkään Applen uusilla ohjelmistopäivityksillä, vaan puhelimen ostaja saattaa joutua päivittämään puhelimensa hyvinkin pian.

Tärkeä älypuhelimen ominaisuus on myös vedenkestävyys, sillä varsinkin pohjoisen pallonpuoliskon ilmastossa puhelin joutuu jatkuvasti sateen armoille. Näin laitteesi ei hajoa pelkästään muutaman rankkasateen tai järvipulahduksen takia.

Suojaa puhelimesi suojakuorilla ja –lasilla

Paitsi että hankit mahdollisimman laadukkaan ja kestävän puhelimen, pitää myös investoida erilaisiin suojaaviin puhelintarvikkeisiin, kuten suojakuoriin ja panssarilasiin. Mitä jykevämmät kuoret ja panssarilasi on kyseessä, sitä todennäköisemmin puhelimesi pysyy ehjänä rajussakin käytössä. Nykyään on olemassa jopa puhelinten panssarikoteloita, joiden on tarkoitus suojata puhelintasi silloinkin, kun pudotat sen korkealta.

Näillä suojausvälineillä on enemmän merkitystä kuin saatat ajatella, sillä yleisin syy älypuhelimien rikkoutumiseen on näytön hajoaminen puhelimen pudotessa. Usein puhelinta voi vielä käyttää näytön hajoamisen jälkeen, mutta moni ostaa tyystin uuden puhelimen näytön korjaamisen sijaan, sillä se on joskus jopa halvempaa. Mikäli haluat käyttää puhelintasi vielä pitkään ja pitää näytön mahdollisimman naarmuttomana, on panssarilasi tärkeä väline puhelimesi suojaamiseen.

Älä ota puhelintasi mukaan rajummille reissuille

Ellet ole investoinut kaikkein jykevimpään puhelimen panssarikoteloon, ei kannata ottaa älypuhelinta mukaan rajummille reissuille. Jos tykkää esimerkiksi kiipeilystä tai maastopyöräilystä, voi aivan hyvin olla ilman puhelintaan tai ottaa mukaan vanhan kännykän. Varsinkin kiipeilyssä voi sattua vahinkoja ja puhelin voi tipahtaa korkealtakin.

Toisaalta on hyvä ottaa älylaite mukaan, kun seikkailee villissä luonnossa, sillä karttapalveluiden avulla on helppo navigoida oikeaan suuntaan. On hyvä kuitenkin suojata puhelin erillisellä vedenkestävällä pussilla, jossa puhelin pysyy visusti tallella. Muutenkin on hyvä, jos on erillinen laukku ja pussi puhelinta varten, jolloin se ei häviä yhtä helposti.

Vaihda puhelimen akku säännöllisesti

Moni vaihtaa puhelimensa nopeasti uuteen, kun vanhan puhelimen akku ei tunnu enää kestävän pitkään. Puhelimen akun vaihtaminen ei kuitenkaan ole kallis tai aikaa vievä korjausprosessi ja voit kasvattaa puhelimesi käyttöikää huomattavasti vain vaihtamalla akun. On normaalia, että kun puhelimelle kertyy ikää, sen akku kuluu, eikä toimi enää niin kuin pitäisi. Yleensä vika ei siis ole puhelimessa, vaan akussa, mikä on helppo vaihtaa.

Säästä rahaa ja luontoa

Kun kiinnität enemmän huomiota siihen, että puhelimesi tulisi kestämään mahdollisimman pitkään, huomaat ensinnäkin säästäväsi rahaa. Ihmiset ostavat jatkuvasti uusia puhelimia ajattelematta asiaa sen kummemmin. Toisekseen myös luonto kiittää, sillä et kuluta luonnonvaroja turhaan päivittäen puhelintasi joka vuosi. Investoiminen puhelimesi suojaukseen ja pitkään käyttöikään on siis kaikin puolin hyödyllistä.